8.1.2008

Espoon käräjäoikeuden tuomio 25.4.2006

Virallisen syyttäjän ajamasta syytteestä käräjäoikeus tuomitsi A:n rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus jätti valtion varoista maksetut 429,22 euron määräiset päihdetutkimuskulut, joiden korvaamista valtiolle syyttäjä oli vaatinut, valtion vahingoksi.

Käräjäoikeus lausui, että päihdetutkimuskustannukset liittyivät rattijuopumussyytteeseen, josta A on tuomittu rangaistukseen. Päihdetutkimukset ovat olleet tarpeellisia asian selvittämiseksi ja A:n olisi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla siten lähtökohtaisesti tullut korvata näistä tutkimuksista aiheutuneet kustannukset takaisin valtiolle. A:lla ei kuitenkaan vuonna 2004 vahvistetun verotuksen mukaan ollut juuri lainkaan tuloja. Edellä kuvattu A:n tilanne huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi, että hänen velvoittamisensa suorittamaan todistelusta aiheutuneet kustannukset olisi pykälän 2 momentissa tarkoitetulla tavalla kohtuutonta.

Asian ovat ratkaisseet käräjäviskaali Hanna Kulonen ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.2.2007

Valituksessaan hovioikeudelle syyttäjä uudisti vaatimuksensa A:n velvoittamisesta korvaamaan päihdetutkimuskulut valtiolle. Hovioikeus katsoi, ettei aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ollut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Hänninen, Pirjo Kari ja Virva Nyman.

Perustelut

1. A on tuomittu rattijuopumuksesta ynnä muusta yhteiseen vankeusrangaistukseen. Tuomio on tältä osin lainvoimainen ja muutoksenhaussa on kysymys siitä, onko A:n velvoittaminen korvaamaan valtiolle rikoksen selvittämiseksi tarpeelliset päihdetutkimuskulut kohtuutonta ja onko korvausta sen vuoksi alennettava tai jätettävä se kokonaan tuomitsematta.

2. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan vastaaja, joka tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen, on velvollinen suorittamaan valtiolle valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain (666/1972) nojalla maksettaviksi määrätyt korvaukset sekä muut todistelusta ja oikeuslääkeopillisista tutkimuksista esitutkinnan tai oikeudenkäynnin aikana aiheutuneet erityiset kustannukset, jos nämä ovat olleet tarpeen asian selvittämiseksi.

3. Pykälän 2 momentin mukaan, milloin vastaajan velvoittaminen suorittamaan 1 momentissa tarkoitettu korvaus olisi hänen rikoksensa laatuun tai henkilökohtaisiin ja taloudellisiin oloihinsa nähden taikka muusta syystä kohtuutonta, korvausta on alennettava tai jätettävä se kokonaan tuomitsematta.

4. A on tuomittu vankeusrangaistukseen kuljetettuaan ajoneuvoa alkoholin ja huumausaineen vaikutuksen alaisena sekä ilman ajolupaa. Hän on vähävarainen. Vuoden 2004 verotuksesta ilmenevien tietojen mukaan A:n kuukausittainen nettotulo on ollut 364 euroa. Päihdetutkimuskustannusten määrä on 429,22 euroa.

5. Tuomitulle asetettu velvollisuus korvata valtiolle aiheuttamansa rikoksen selvittelykustannukset on lain selkeä pääsääntö, josta on perusteltua poiketa vain silloin, kun säännön noudattaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. Kohtuuttomuus on kysymyksessä silloin, kun korvausvelvollisuuden ja huomioonotettavien olosuhteiden välillä vallitsee huomattava epäsuhta. Tällainen voi tilanne olla esimerkiksi silloin, kun kustannukset ovat olleet poikkeuksellisen suuret, vaikka rikos on verraten vähäinen ja rangaistus lievä.

6. Käsillä olevassa tapauksessa on ilmeistä, että korvauksen suorittaminen tuottaa vähävaraiselle A:lle vaikeuksia. Kohtuuttomana korvauksen suorittamisvelvollisuutta ei voida kuitenkaan tässä tapauksessa pitää.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A velvoitetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n nojalla korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskulut 429,22 euroa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Mikael Krogerus (eri mieltä), Juha Häyhä ja Ilkka Rautio (eri mieltä). Esittelijä Jukka-Pekka Salonen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Esittelijäneuvos Salonen: Mietintö vastasi Korkeimman oikeuden ratkaisua kohtien 1 - 5 osalta. Sen lisäksi mietinnössä esitettiin, että Korkein oikeus lausuisi:

Asiassa valtiolle aiheutuneet oikeuslääkeopilliset kustannukset ovat sinänsä luonteenomaisia rikokselle, johon A on syyllistynyt. Korvattaviksi vaadittuihin kuluihin sisältyy tässä tapauksessa muun muassa Kansanterveyslaitoksen huumelaboratorion nollarajalausunnon kustannus 318 euroa, mistä johtuen kulut ovat muodostuneet määrältään tavanomaisesta veren alkoholipitoisuutta koskevasta tutkimuksesta aiheutuneita kustannuksia suuremmiksi. Korkein oikeus katsonee, että korvattaviksi vaaditut kustannukset ovat A:n maksukykyyn nähden niin suuret, että perusteet korvausvelvollisuuden kohtuullistamiselle ovat olemassa.

Siihen nähden, että kohtuullistamisen tarpeellisuutta koskeva arviointi olisi esimerkiksi tavanomaisesta verenalkoholitutkimuksesta aiheutuneiden nyt kysymyksessä olevia pienempien kustannusten osalta ilmeisesti ollut toisensuuntainen, A:ta ei kuitenkaan ole kokonaisuudessaan vapautettava vastaamasta päihdetutkimuskuluista. Kohtuullisena valtiolle korvattavana määränä Korkein oikeus pitänee tässä tapauksessa 200 euroa.

Hovioikeuden tuomiota muutettaneen ja A velvoitettaneen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 §:n nojalla korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskuluista 200 euroa.

Oikeusneuvos Rautio: Valtio vastaa valtaosasta rikosten tutkinnasta ja oikeuskäsittelystä muodostuvista kuluista, kuten poliisitoimen, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuinten kustannuksista. Tästä poikkeuksena rangaistukseen tuomittu vastaaja on velvollinen korvaamaan valtiolle sen varoista maksetut tarpeelliset todistelukustannukset. Tuomioistuimelle on kuitenkin Korkeimman oikeuden ratkaisun 3 kohdasta ilmenevällä tavalla annettu mahdollisuus poiketa todistelukustannusten korvausvelvollisuuden tuomitsemisesta. Tavoitteena on välttää kohtuuttomuutta, joka voi aiheutua rikoksen laadusta tai rikoksesta tuomitun henkilökohtaisista tai taloudellisista oloista tai muustakin laissa tarkemmin yksilöimättä jätetystä syystä. Lainsäätäjä on siten antanut tuomioistuimelle varsin laajan harkintavallan kohtuuttomuuden estämiseksi.

Todistelukustannusten korvauksen alentaminen tai niiden jättäminen tuomitsematta edellyttää kuitenkin aina tapauskohtaista harkintaa. Sen vuoksi ei ole mahdollista asettaa esimerkiksi ehdotonta tulorajaa, jonka alittuessa tuomittu vastaaja olisi aina vapautettava todistelukustannusten korvaamisesta.

Tässä tapauksessa todistelukustannukset koostuvat päihdetutkimuskuluista eivätkä siten ole syntyneet todistelumenettelystä oikeudenkäynnissä vaan ovat luonteeltaan hyvin samankaltaisia kuin todistelukustannuksina pidettävien kustannusten ulkopuolelle jäävät asian selvittelykulut esitutkinnassa. Määrä on runsaat 80 euroa suurempi kuin tuomitun A:n vain noin 360 euron nettokuukausitulot. Vaikka määrä ei sellaisenaan olekaan kovin suuri eikä se myöskään suuruudeltaan poikkea tämänkaltaisen rattijuopumuksen tavanomaisista todistelukustannuksista, A:n velvoittaminen korvaamaan ne kokonaisuudessaan valtiolle olisi hänen taloudellisiin oloihinsa nähden kohtuutonta. A:n rikoksen laatuun ja hänen taloudellisiin oloihinsa nähden hänen velvoittamisensa korvaamaan kuluista 200 euroa ei ole kohtuutonta.

Näillä perusteilla päädyn muuttamaan hovioikeuden päätöstä siten, että A velvoitetaan korvaamaan todistelukustannuksista takaisin valtiolle 200 euroa ja todistelukustannukset jätetään enemmälti valtion vahingoksi.

Oikeusneuvos Krogerus: Esittelijän mietinnöstä ja oikeusneuvos Raution lausunnosta ilmenevillä perusteilla päädyn heidän kanssaan samaan lopputulokseen.